Kiireen kokemisesta rauhaan ja läsnäoloon

Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu!? Elämän syke ja tahti tuntuu nopeutuvan vuosi vuodelta. Moniin meistä on iskostunut sellainen käsitys, että meidän on oltava koko ajan tavoitettavissa, saatavilla ja käytettävissä, jonkun toisen – kenen hyvänsä – ohjattavina. Ikään kuin joku muu tietäisi meitä itseämme paremmin, mitä meidän tulisi tehdä ja kuinka toimia.
Viime viikolla olin matkalla kampaajalle ja kävelin vajaan kahden kilometrin matkaa, kun noin puolivälissä havahduin tietoisuuteen siitä, että ryntäsin eteenpäin kuin viimeistä päivää. Minulla oli olevinaan aivan valtava kiire, vaikka tosiasiassa aikaa oli aivan riittämiin. Samalla hetkellä, kun havaitsin tilani, pysähdyin itseni äärelle alkaen havainnoida kiireen kokemusta mielessäni ja kehossani. Se minkä koin kiireenä, ilmeni minulle mieleni levottomana hypähtelynä ja mm. haluna olla jo perillä, siis jossain missä en ollut. Kiire ilmeni myös kehoni automaattisina liikkeinä, joihin minulla ei ollut minkäänlaista kosketusta. En kuullut, nähnyt tai tuntenut mitään, olin täysin kiireen vietävänä, kiireen, jota ei ollut edes olemassa! Kuka tai mikä sai minut kiirehtimään? Mikä voima sisälläni tai ulkopuolellani sai minut toimimaan automaattiohjauksella, joka ei palvellut minua millään tavoin?
Automatisoitunut kiire on sisään rakennettu kulttuuriimme ja aivoihimme. Kulttuurisidonnainen kiireen viesti antaa meidän ymmärtää, että kiireisinä olemme arvokkaita yhteiskunnan jäseniä, olemme tarpeellisia, olemme työteliäitä, olemme tärkeitä, elämällämme on tarkoitus jne.. Aivoihimme rakentunut kiirekokemus on muotoutunut useiden toistojen seurauksena. Aivomme ovat uskomattoman joustavasti toimiva elin. Niillä on kyky oppia uusia asioita ja toimintamalleja ja muuttaa automaattisiksi toiminnoiksi niitä, joita toistamme tarpeeksi usein. Automatisoituminen on käyttökelpoinen ja välttämätön toiminto. Jos tällaista automatisoitumista ei olisi, joutuisimme joka kerta esimerkiksi autolla ajaessamme miettimään uudestaan, kuinka käynnistän auton, kuinka ratti, vaiheet ja polkimet toimivat jne. Silloin tällöin kuitenkin huomaamme, että jokin automatisoitunut toimintamalli ei palvelekaan meitä. Tällöin haluamme ehkä muuttaa käyttäytymistämme ja automaattisia reaktioitamme. Ainakin minusta automaattisen ”kiiremallin” vaihtaminen elämääni paremmin palvelevaan ”rauha- ja läsnäolomalliin” tuntuu houkuttelevalta. Rauhan ja läsnäolon tilojen kokeminen on palkitsevaa. Jokaisena yksittäisenä hetkenä, jolloin olen tietoisesti läsnä, saan kokea hyvän olon ja jopa täyttymyksen tunteita ja elämä tuntuu totta totisesti elämisen arvoiselta.
Automaattisten mallien purkaminen ja uusien asentaminen tapahtuu aina samalla tavoin. Valitaan automaatio, joka halutaan purkaa ja (tämä on tärkeää!) haetaan uusi, paremmin meitä palveleva malli, jonka avulla vanha toimintatapa syrjäytetään. Pelkkä poisto ei toimi sillä, jos esimerkiksi yritän olla kiirehtimättä, mieleni keskittyy edelleenkin kiireeseen. Kun sen sijaan alan keskittyä sisäiseen rauhaan ja läsnäoloon kiireen kokemus jää taka-alalle ja pääsen kiinni siihen mitä haluan, hyvää tekevään rauhaan ja läsnäoloon.

Seuraavat askeleet voivat auttaa uuden, rauha- ja läsnäolomallin asentamisessa:
1. Huomaa ja tiedosta kiireen kokemus itsessäsi.
2. Ala huomioida tietoisesti hengitystäsi tai aistiesi välittämää tietoa ympäristöstäsi (mitä näet, kuulet, tunnet, haistat, maistat) ja sitä mitä olet tekemässä juuri nyt.
3. Huomioi miltä sinusta tuntuu, millaisena kokemuksena tietoisuutesi suuntaaminen siihen mitä on, sinulle ilmenee. Millä tavoin se eroaa kiireen kokemuksesta? Mikä on toisin?

Kiireen kokemuksen tiedostamisen hetkellä meille avautuu valinnan mahdollisuus: jatkammeko ”juoksua” vai keskitymmekö aidosti siihen mitä on läsnä tässä hetkessä, mitä koemme ja mitä olemme tekemässä, missä ja kenen kanssa. Läsnäolon tilassa elämme tietoisesti elämäämme jokaisena NYT-hetkenä, jonka elämä meille tarjoaa.

2 kommenttia artikkeliin “Kiireen kokemisesta rauhaan ja läsnäoloon”
  1. avatar Teuvo Palomäki sanoo:

    Viisaita ajatuksia .olen itse eläkkellä ja huomaan usein että on muka kiire,vaikka
    ei meikäläisellä sitä pitäisi olla.Ymmärrä täysin minkälaista työelämässä on ny-
    kyään.Kyllä se on tressaavaa muutosten kourissa varmaan joka työpaikalla.

  2. avatar Taina Siukola sanoo:

    Kiitos kommentista. Niin, eikö olekin kummallallista, ei mitään syytä kiireeseen ja kuitenkin sitä kokee. Onneksi voimme itse vaikuttaa asiaan.

Jätä kommentti

css.php