Onnellisuuden nelikenttä

Sain viime viikonloppuna vetää Helsingissä kurssin, jonka nimi oli ”Tietoinen läsnäolo ja onnellisuus”. Kurssilla oli 15 osanottajaa ja päivät sujuivat tietoisen läsnäolon ja onnellisuuden olemusta pohdiskellen ja pieniä läsnäoloharjoituksia tehden.

Tällaiset kurssit ovat aina minulle todella mieluisia ja antoisia. Aloitan kurssien valmistelun kokoamalla yhteen kulloiseenkin aihealueeseen liittyviä tietojani, käsityksiäni ja ymmärrystäni, jota minulle on elämäni aikana kertynyt opiskelun ja pohdiskelun tuloksena. Tämän jälkeen pyrin luomaan tästä tietotaidosta muille esitettäväksi mahdollisimman ymmärrettävän kokonaisuuden. Minun ominta aluettani ovat kaaviokuvat. Näiden kuvien avulla ymmärrän itse paremmin asiakokonaisuuksia ja niiden osien välisiä suhteita ja uskon, että monet asiat aukenevat myös muille usein helpommin kuvien avulla.

Ehdottomasti parasta antia kursseilla on vuorovaikutus osallistujien kesken ja kanssa. On hienoa kun ihmiset tuovat esiin omia näkemyksiään ja kokemuksiaan ja antavat minulle ja muille mahdollisuuden löytää aivan uusia näkökulmia ja oivaltaa jotain uutta käsiteltävästä asiasta ja aihealueesta. Jokaisen kurssin jälkeen koen uudistuneeni ja saaneeni uutta ajateltavaa ja pureskeltavaa, jota taas sitten sovellan jatkossa tulevilla kursseilla ja koulutuksissa.

Yksi malli, jota viime viikonvaihteen kurssilla käsiteltiin, oli alla olevan kuvan onnellisuuden nelikenttä.

Onnellisuuden nelikenttä

Tämä kaavio on hyvin yksinkertaistettu näkemys kahdesta onnellisuuden kokemiseen keskeisesti vaikuttavasta tekijästä 1) pitkän aikavälin merkityksellisyyden kokemisesta ja 2) lyhyen aikavälin mielihyvän kokemuksista. Jos kumpaakaan näistä ei elämässä ole, ollaan vasemmanpuoleisessa alakvartaalissa, jossa vain sinnitellään ja yritetään säilyä hengissä. Kun molemmat näistä ovat elämässä läsnä, tämän voisi ajatella olevan onnea (oikea yläkulma), kun pitkän aikavälin merkityksellisyyden kokemus on läsnä, mutta lyhytkestoista mielihyvää ei koeta, kyse on uhrautumisesta tulevaisuuden hyväksi (vasen yläkulma) ja kun taas lyhytkestoisen mielihyvän kokemuksia on riittämiin, mutta elämää ei koeta merkitykselliseksi pidemmällä aikavälillä, kyse voi olla addiktiosta ja/tai pelkästä stimulaatiosta, joka voitaisiin yhtä hyvin saavuttaa aivojen mielihyväkeskuksia käsittelemällä (oikea alakulma). Tämän viimeisen kvartaalin osalta nousee esiin kysymys, riittääkö tämä ihmiselle onnelliseen elämään.

Se mitä viime viikonvaihteen kurssilla oivalsin (minulle piiloon jääneiden ymmärrysketjujen kautta) tähän kaavioon liittyen oli, kuinka keskeisellä sijalla tässä mallissa ja erityisesti vasemman yläkulman (uhrautuminen) dilemmassa on läsnäolo tai läsnäolon puute ja sitoutuminen tai sitoutumisen puute. Vasemman yläkulman uhrautumisesta päästään nimittäin varsin näppärästi oikean yläkulman onnellisuuteen parantamalla omaa sitoutumista käsillä olevaan asiaan ja/tai vain pelkästään oikeasti olemalla aidosti läsnä siinä mitä kulloisessakin hetkessä tapahtuu. Kun käytän aistejani, katselen, kuuntelen ja osallistun hetkeen, en enää olekaan uhrautumassa, vaan nauttimassa hetken tarjoamista ihmeistä, elämästä sellaisena kuin se minulle juuri sillä hetkellä annetaan. Kannattaa kokeilla!

Jätä kommentti

css.php