”Kaikesta mitä minulle tänään tapahtuu seuraa pelkkää hyvää.”

Hämeenlinnan seudun naisyrittäjien elokuun loppupuolella järjestämän loistavan some-illan jälkeen päätin ryhtyä kirjoittamaan omaa blogia (lämmin kiitos kouluttajille Lotta Linko ja Katleena Kortesuo, sekä Inkeri Valtoselle ideasta!).

Ensimmäiseksi blogille piti valita käyttäjätunnus. Ohjeissa painotettiin, että tunnusta ei voi vaihtaa, joten ”valitse se huolella”. Minä sitä sitten valitsemaan ja koska kirjoitusteni punaisena lankana on elämä, hyvinvointi ja tietoinen läsnäolo päädyin tunnukseen ”läsnäoloa”. Kun salasanani ja blogini osoite vähän ajan kuluttua ilmestyi sähköpostiini, totesin että osoite ei salli ääkkösiä, joten läsnäolo oli muuttunut lasnaoloksi.

Ensimmäisenä mieleeni nousi harmistus – no niin pieleen meni. Pian kuitenkin muistin, että minun omassa vallassani on aina ja kaikkialla valita merkitykset, joita tapahtumille annan. Olen tätä periaatetta soveltaessani huomannut, että myönteisen merkityksen valinta tuottaa minussa hyviä fiiliksiä ja auttaa jatkamaa eteenpäin hyvillä mielin ja pystypäin. Olen myös todennut, että kaikilla asioilla on monia puolia, merkityksiä on kokonainen leegio valittavaksi – ei siis vain se ensimmäisenä mieleen tuleva (joka usein on vähemmän positiivinen) vaan vaikka kuinka monta vaihtoehtoista tapaa nähdä asia eri näkökulmista. Näiden vaihtoehtoisten tulkintojen tulvassa minun tehtäväkseni jää valita niistä siihen hetkeen minulle parhaiten sopiva, elämääni eniten hyödyttävä, innostustani parhaiten ruokkiva ja/tai sellainen, joka juuri sillä hetkellä tuntuu parhaimmalta.

Niinpä siis tässäkin tilanteessa lähdin tutkimaan mielessäni, kuinka tämä moka tai mahdollisesti onnenpotku olisi parhain päin tulkittavissa. Huomasin pian, että lasnaoloa on vähintään yhtä hyvä tunnus läsnäoloblogille kuin läsnäoloakin. Lasnaolo valottaa nimittäin läsnäolosta sitä puolta, että lapsilla on luontainen kyky olla läsnä hetkessä, ihailla ja ihmetellä kaikkea eteen tulevaa uutena ja ihmeellisenä. Siinä missä aikuinen ihminen näkee linnun, nimeää sen vaikkapa harakaksi ja toteaa mielessään, että no näitähän on nähty, lapsi huomaa linnun ja alkaa ihmetellä sen lentoa, ulkomuotoa, ääntä jne. Hän kokee lintua tuoreesti jokaisella aistillaan. Tämä jos mikä on puhdasta läsnäoloa.

Yllä oleva kertomus kuvaa yhtä merkityksenantotapahtumaa, jonka kävin läpi omassa mielessäni. Tällainen tietoinen merkityksenvalintaprosessi tuli minulle tavaksi, kun luin muutama vuosi sitten Chris Prentissin kirjan ”Zen ja onnellisuuden taito”. Kirja valottaa sitä, kuinka onnellisuutemme ei niinkään riipu siitä mitä meille tapahtuu, vaan enemmänkin siitä, kuinka me tulkitsemme näitä tapahtumia mielessämme. Mikään tapahtuma ei sinällään ole hyvä tai paha, se on vain tapahtuma ja sinällään täysin neutraali, sillä kaikki merkitykset ovat oman mielemme tuotetta. Voimme valita nämä merkitykset tietoisesti tai vaihtoehtoisesti heittäytyä tiedostamattoman mielemme automaation varaan.

Zen ja onnellisuuden taito -kirjasta minulle jäi käyttöön muistutuslause: ”Kaikesta mitä minulle tänään tapahtuu seuraa pelkkää hyvää”. Tämä lause auttaa minua lähtökohtaisesti tapahtumien virrassa valitsemaan aina minulle positiivisimman, omaa elämääni parhaiten tukevan merkitysvaihtoehdon.

3 kommenttia artikkeliin “”Kaikesta mitä minulle tänään tapahtuu seuraa pelkkää hyvää.””
  1. avatar RAIJA sanoo:

    Kiitos Taina, sain taas jotain uutta ajateltavaa merkitysten luomisesta.

  2. avatar inkeri valtonen sanoo:

    Hei Taina!

    Kiittää voit itseäsi tuosta yrittäjänaisten some-illan tuloksista, ellet olisi itse lähtenyt mukaan, ja uskaltaunut oppimaan uutta, niin tätäkään blogia ei olisi syntynyt.
    Tuosta aiheesta mistä kirjoitit, ja mahdollisuudesta itse aina vaikuttaa ajattelutapaansa on minulle ollut erinomainen oppi kirjassa Ihmisyyden rajoilla, jonka on kirjoittanut itävaltalainen psykiatri Viktor Fankln. Hän teki kirjansa keskitysleirikokemuksen jälkeen, ja minulle se on kirja joka on aina yöpöytäni laatikossa, palaan siihen uudestaan, ja uudestaan.

    Inkeri Valtonen

  3. avatar Taina Siukola sanoo:

    Hei Raija ja Inkeri,
    Kiitos kommenteistanne! Elämässä on niin paljon mahdollisuuksia ja on hienoa, että voimme aina itse valita parhaan mahdollisen vaihtoehdon. Victor Franklilla on todellakin hyviä ajatuksia. Hän kuuluu myös minun suosikkeihini.

    Taina Siukola

Jätä kommentti

css.php